Real Estate Members.

Kiinteistöalan luotettavat kumppanit

19.05.2011

Pelastussuunnitelman sijaan pitäisi puhua kiinteistöturvallisuudesta

Kirjoittaja: Suomen Talokeskus Oy

Suomen pelastusalan keskusjärjestön SPEK:n mukaan vain alle 60 prosentissa asuinkiinteistöistä on lain vaatima pelastussuunnitelma. Talokeskus arvioi tämän johtuvan siitä, että taloyhtiöissä ei ymmärretä kuinka laajasta asiasta kiinteistöturvallisuudessa on kyse.

- Yleensä pelastussuunnitelma nähdään vain asukkaiden ulospääsyn suunnitelmana tulipalotilanteissa. Kiinteistöturvallisuudessa on kuitenkin kyse huomattavasti laajemmasta asiasta, jonka yksi osa on pelastussuunnitelma. Kiinteistön omistajalla pitää olla ajan tasalla olevat tiedot talon toiminnoista ja piirustukset kaikista tiloista, jotta voidaan tehdä kunnollinen turvallisuusanalyysi, toteaa projektipäällikkö Harri Lassila Talokeskuksesta.

Talokeskuksen mukaan esimerkiksi vesivahingot ovat huomattavasti yleisempiä ongelmia asuintaloissa. Myös SPEK on puhunut kylmän talven aikana varautumisesta esimerkiksi laajojen sähkökatkosten aiheuttamiin ongelmiin.

Tulipalotilanteissakin pitäisi asukkaiden ulospääsyn suunnitelmien lisäksi olla viranomaisille tarkat ohjeet siitä, miten rakennukseen päästään sisään ja minkälaiset tilat sisällä odottavat sammutustöitä ja mitä tiloissa tehdään. Erityisen tärkeää tämä on silloin kun rakennuksessa on myös liiketiloja.

- Heinäkuun alussa voimaa astuva uusi pelastuslaki velvoittaa myös liiketilojen vuokralaiset vastaamaan tilojen turvallisuussuunnittelusta. Kaikkein järkevintä olisi tehdä suunnitelmat kokonaisuutena. Yksittäinen toimija ei pysty tekemään kunnollisia suunnitelmia tietämättä mitä seinän toisella puolella tapahtuu, korostaa Lassila.

Laki velvoittaa asukkaat tekemään asuintalonsa pelastussuunnitelmat, mutta teknistyvä kiinteistökanta tuo lisähaasteita osaamiseen.

- Teemme yhä enemmän pelastussuunnitelmia ammattimaisesti toimiville asuntojen omistajille, jotka ymmärtävät kiinteistöturvallisuuden merkityksen. Käytämme pelastussuunnitelmien tekemisessä internetissä toimivaa Tampuuri-kiinteistötietojärjestelmää, jonka avulla pystytään helposti laatimaan kiinteistöön turvallisuuskartoitukset, pelastussuunnitelmat, turvapiirustukset asukkaille ja kohdekortti pelastusviranomaisille, kertoo projektipäällikkö Auli Nousiainen Talokeskuksesta.

Talokeskuksella on vuosikymmenten kokemus kiinteistöturvallisuusasioista. Yhtiön asiantuntijat antavat aina asiakkailleen myös koulutusta kiinteistöturvallisuussuunnitelmien käytäntöön panemiseksi.

Lisätietoja: - Projektipäällikkö Auli Nousiainen, Talokeskus, puh. 040 565 2207 - Projektipäällikkö Harri Lassila, Talokeskus, puh. 0400 703 845

TALOKESKUS on kiinteistöjen korjausrakentamiseen, ylläpitoon ja energianhallintaan sekä kiinteistöjen tiedonhallinnan ratkaisuihin erikoistunut insinööritoimisto, jonka toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Talokeskuksen liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 100. Yhtiö oli vuonna 2010 Suomen 7. suurin kiinteistö- ja rakennusalan konsulttitoimisto. Suomen Talokeskus Oy on 17.1.2011 ottanut käyttöön markkinointinimen TALOKESKUS. Yhtiö on perustettu vuonna 1923.

Suomen Talokeskus -konsernin muodostavat emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy ja Agenteq Solutions Oy, joka on kiinteistöalan tietojärjestelmiä ja tiedon hallinnan palveluita toimittava IT-yhtiö.

« Edellinen uutinen | Seuraava uutinen » | Tulosta artikkeli | Lisää kommentti

Lisää kommentti

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)
Syötä koodi kuvasta:
Otsikko:
Nimesi(*):
Sähköposti:
WWW:
Kommentti(*):
 

« Takaisin        

REM kumppanuuspalvelun taustalla

Anna palautetta tai kysy lisää REM-kumppaniverkostosta tästä tai info@rem.fi

Ota yhteyttä

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net) Anna kirjaimet kuvasta.

Hae palvelua tai tuotetta

Tutustu luotettaviin kumppaneihin ja omaan yhteyshenkilöösi