
REM eli Real Estate Members on kiinteistöalalla toimivien huippuosaajien muodostama verkosto, jossa yritykset kehittävät asiakkuuksiaan ja tekevät toisiaan hyödyttävää yhteistyötä.
Yhteistyöverkoston jäsenet edustavat kiinteistöalalla oman sektorinsa kärkeä, eivätkä näin suoranaisesti ole toistensa kilpailijoita. Tämä mahdollistaa aidon kumppanuuden, josta kaikki hyötyvät. REM-verkosto kasvaa, mutta jo nyt mukana on merkittävä määrä alansa huippuosaajia kiinteistöklusterin eri alueilta.
Verkoston isäntinä ovat Kiinteistöalan Kustannus Oy ja Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Kiinko, jotka koordinoivat REMin toimintaa ja kehittämistä. Isäntäyritysten ja muiden jäsenien kautta avautuvien arvokkaiden kontaktien lisäksi REM tarjoaa jäsenilleen medianäkyvyyttä ja mahdollisuuden osallistua erikoisehdoin konseptiin kuuluviin ja sitä sivuaviin tilaisuuksiin.
Onko yrityksenne kiinnostunut aidosta yritysten välisestä kumppanuudesta ja kustannustehokkaasta markkinoinnista? Kasvumahdollisuuksia eri toimialueille on vielä olemassa.
Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää REM-konseptista,
ota yhteyttä, tai